Liikenne verottaa riistakantoja

Hirvikolarit ovat vain jäävuoren huippu. Sulavat hanget paljastavat tienpenkoilta varman keväänmerkin. Ensimmäiset leskenlehdet antavat vielä odottaa itseään, kun autoilijoiden katseet kiinnittyvät yhä useammin tienvarsilla makaaviin elottomiin karvakasoihin liikenteen ruhjomiin supikoiriin ja muihin huono-onnisiin nelijalkaisiin. Vaikka yleisille riistalajeille ei aiheudu liikenteestä suurta uhkaa, on Suomessakin muutamia lajeja, joiden kannat voivat kärsiä liikenteen aiheuttamasta kuolleisuudesta. Eläimistä ja liikenteestä puhuttaessa monen mieleen piirtyy ensimmäisenä kuva hirvikolarista. Mielleyhtymä ei ole yllättävä; törmäykset hirvieläinten kanssa saavat tiedotusvälineissä paljon huomiota onnettomuuksissa tapahtuvien henkilövahinkojen sekä taloudellisten menetysten vuoksi. Lähes jokaisen tuttavapliristä löytyy henkilö, joka on romuttanut kulkuneuvonsa törmäyksessä hirven tai kauriin kanssa, ja monet metsästäjät ovat saaneet aiheesta omakohtaisia kokemuksia osallistuessaan onnettomuuksien jälkiholtoon SRVAtoiminnan kautta.

Törmäykset pienempien aläinten kanssa jäävät usein hirvieläinkolareiden varjoon. Auton pyörien alle litistynyt sammakko sammakko voi jäädä kuljettajalta kokonaan huomaamatta, eikä puskuriin kolahtava rusakko välttämättä aiheuta ajoneuvon pesua kummempia jatkotoimenpiteitä. Monelle voi tulla pienoisena yllätyksenä arviodellikenteessä vuosittain henkensä menettävien selkärankaisten eläinten määrästä: vuonna 2002 julkaistun Tiehallinnon raportin mukaan Suomen teille tuupertuu vuosittain noin miljoona nisäkästä ja moninkertainen määrä lintuja. Tähän epäonniseen eläinjoukkoon mahtuu runsaasti myös riistalajien edustajia.

 

Jänikset ja supikoirat yleisiä uhreja

Eläinten liikennekuolleisuutta on tutkittu intensiivisesti monella mantereella. Suomessa on vasta heräily kiinnostumaan aiheesta, mutta ruotsalaiset ovat onneksi pitäneet huolta pohjoismaisesta panoksesta. Ruotsissa 1990luvulla toteutetussa tutkimuksessa arvioitiin maassa yleisinä esiintyvien riistalajien liikennekuolleisuutta. Kärkisijan tilastosta valtasivat rusakot ja metsäjänikset, joita tarkasteltiin tutkimuksessa yhtenä ryhmänä. Tutkijat laskivat, että kaikkiaan noin kymmenesosa jäniskannasta päätti päivänsä liikenteen uhrina. Yksilömäärä vastasi noin kolmannesta metsästäjien saamasta saaliista. jäniseläimet, erityisesti vilkkaasti liikennöidyn eteläisen Suomen alueella viihtyvät rusakot, ovat vahvasti edustettuina myös suomalaisissa liikennekuolleisuusaineistoissa. Vaikka ruotsalaistutkimuksen tuloksia ei voi suhteuttaa suoraan Suomen oloihin, suuruusluokka lienee meilläkin kymmeniä tuhansia auton alle jääneitä pitkäkorvia vuodessa. Jäniseläinten ohella supikoirat ovat näkyvimpiä liikenteen tappamia riistaeläimiä. Tehokkaasti lisääntyvien supikoirien tiheys maastossa voi olla varsin korkea, ja kaikkiruokaisuus saattaa koitua helppoa vatsantäytettä tienlaidoilta etsivien eläinten kohtaloksi. Suuresta liikennekuolleisuudesta ei tässä tapauksessa tarvitse kantaa suurta huolta: supikoira on meillä vieraslaji, jonka kannan moni soisikin pienenevän nykyisestä. Lisäksi hyvä lisääntymisteho pitää huolen siitä, että kovakaan kuolleisuus ei heikennä lajin tulevaisuudennäkymiä.

 

Syventääkö liikenne metsäpeuran andinkoa?

Liikenteen aiheuttama kuolleisuus koettelee yleensä voimakkaimmin suurikokoisia, hitaasti lisääntyviä eläimiä. Maailmalta löytyy lajeja, jotka ovat olleet vaarassa hävitä paikallisesti tai peräti kuolla kokonaan sukupuuttoon liikenteen vuoksi. Voisiko liikenteen uhkaamia eläinlajeja löytyä myös erämaistaan tunnetusta Suomesta? Suomen metsäpeurakannat ovat viime vuosina taantuneet lajin molemmilla esiintyvyysalueilla Kainuussa ja Suomenselällä. Peurakantojen laskuun ei ole löydetty yksiselitteistä syytä. Pedot ja metsästäjät ottavat osansa, mutta myös liikenteellä voi olla rooli alamäen syventäjänä. Liikenteessä kuolleiden metsäpeurojen määrä on vaihdellut vuosittain muun muassa talvi laiduntojen sijainnin muutosten mukana. Kainuussa peuroja on jäänyt 2000luvulla auton alle keskimäärin parikymmentä yksilöä vuodessa eli karkeasti laskien pari prosenttia kokonaiskannasta. Prosenttilukema ei vielä itsessään kuulosta huolestuttavalta. On kuitenkin syytä muistaa, että peurakanta lisääntyy suhteellisen hitaasti; vaadin synnyttää kerrallaan vain yhden vasan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin kymmenesosa synkimpinä vuosina ehkä jopa viidennes kannan tuotosta voi jäädä auton alle. Tämän valossa lienee perusteltua todeta, että metsäpeurojen liikennekuolleisuuden vähentämiseksi tulisi kehittää uusia keinoja.

 

Kanalinnut vaaravyöhykkeessä

Riistalinnuista liikenne koettelee erityisesti kanalintuja. Hiekkaiset metsäautotiet viehättävät pikkukiviä poimivia metsäkanalintuja, mutta siivekkäitä tapaa usein myös valtateiden penkoilta. Mitä pidempään linnut viipyvät tiealueella, sen suuremmassa vaarassa ne ovat joutua autojen ruhjomiksi. Kanalintujen liikennekuolemista ei ole päivitettyä tietoa. Osviittaa voi kuitenkin hakea Matti Rädyn 1980-luvulla valmistuneesta lisensiaatintutkielmasta. Koko Suomen kattaneen kyselytutkimuksen vastausten perusteella Räty arvioi liikenteen vuosittaiseksi “saaliiksi” 27 000 metsäkanalintua, mikä vastasi lajista riippuen 0,6-3 prosenttia silloisesta kannasta. Paikallisella tasolla lukemat voivat olla tätäkin suurempia. Kulttuuriympäristössä eläviä peltokanoja liikenne voi verottaa metsäkanalintuja rankemmin. Rädyn arvion mukaan peräti joka viides fasaani päätti päivänsä liikenteen uhrina. Samoihin aikoihin Ruotsissa arvioitiin liikenteen
verottavan kymmenisen prosenttia fasaanien vuosiluokasta. Riistanhoidollisessa ja myös suojelullisessa mielessä fasaania kiinnostavampi kotoinen laji on peltopyy. Peltopyiden liikennekuolleisuudesta ei kuitenkaan tiettävästi ole meikäläisistä maisemista kerättyjä tilastoja olisiko tässä tilausta tutkimukselle?

 

Täällä kolahtaa jokivarsien ja hirvireittien vaaranpaikat

Passipaikkojen valintaan vihkiytyneet metsästäjät tietävät, että eläimet valitsevat kulkureittinsä usein maastonmuotojen ja kasvillisuuden ohjaamina. Ei olekaan yllättävää, että eläinten liikennekuolemat kasaantuvat tietyille alueille sen sijaan, että raatoja lojuisi tasaisesti ympäri tiestöä. Pienten ja keskikokoisten eläinten liikennekuolleisuuskeskittymiä ovat muun muassa vesistösiltojen ympäristöt; monet eläimet liikkuvat mielellään joki ja puronvarsia myöten. Mikäli sillan alla ei ole tarjolla kuivaa maayhteyttä kulkuuraksi, joutuvat rantaa seuraavat eläimet nousemaan tiealueelle ennalta arvattavin seurauksin. Raatokeskittymiä löytyy myös hirvien käyttämiltä tienylityspaikoilta, jotka toimivat pienempienkin nelijalkaisten kulkureitteinä. Tietoa eläinten kulkureiteistä ja liikennekuolemien keskittymisestä voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa eläinkuolemia ehkäiseviä toimenpiteitä, kuten esimerkiksi vihersiltoja tai eläinalikulkuja. Turvaa kaikille tienkäyttäjille Yksi käytetyimmistä keinoista vähentää eläinten liikennekuolleisuutta ovat nelijalkaisten kulkijoiden käyttöön suunnitellut yli- ja alikulkurakenteet. Siltojen ja tunneleiden mitat ja tekniset yksityiskohdat vaihtelevat, mutta tavoite on sama: ohjata eläin ja moottoriliikenne eri tasoihin. Rakenteet paitsi vähentävät eläinonnettomuuksia, myös helpottavat eläinten liikkumista tieverkoston pirstomassa maisemassa. Vihersillat, leveät eläinalikulkukäytävät ja pieneläintunnelit ovat kuuluneet keskieurooppalaisten tiesuunnittelijoiden arkeen jo kymmeniä vuosia, ja Suomessakin on hiljalleen päästy jyvälle rakenteiden hyödyistä. On toki selvää, että esimerkiksi massiivisia vihersiltoja ei kannata suunnitella hiljaisille seututeille. Tällöin kysymykseen voivat tulla esimerkiksi vesistösiltoihin korjaustöiden yhteydessä lisättävät kuivapolut, joiden on havaittu vähentävän eläinten liikennekuolleisuutta. Törmäyksissä pienten ja keskikokoisten eläinten kanssa aiheutuu harvoin henkilövahinkoja. Riski on kuitenkin aina olemassa, ja erityisesti moottoripyöräilijät ovat alttiita eläintörmäysten seurauksille. Eläinten liikennekuolleisuuden vähentämiselle löytyy siis perusteita paitsi suojelun, myös liikenneturvallisuuden näkökulmasta.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *