Riistavatruska resepti

1 l soseutettua perunaa.
150 g voita
1 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja

Vatkaa käsin tai koneella lämmin perunasose kylmäksi sitkomaiseksi massaksi.

Lisää massaan voi ja suola vatkaamisen aikana. kun massa on jäähtynyt, alusta

jauhot taikinaan.

Täyte
1/2 dl rypsiöljyä
2 dl jauhelihaa
2 dl sipulisilppua
2 dl tatti- tai herkkusienikuutioita
1 tl suolaa
mustapippuria

 

Kypsennä jauheliha öljyssä kattilassa. Lisää joukkoon sipulisilppu ja sienikuutiot. Jatka kypsentämistä pari minuuttia. Mausta täyte suolalla ja pippurilla.

Tee taikinasta pötkö, jaa se paloiksi ja ptörittele ne palloksi. Taputtele pallot litteiksi ja ajele ne kaulimella puolen sentin paksuisiksi kakkaroiksi.

levitä täyte kakkaran toiseen laitaan, käännä taikina täytteen yli joulutortun tapaan ja sulje kakkara teevadin reunalla.

Pökkylän voit sulkea myös haarukalla painelle.

Voitele vatruskat vatkatulla munalla ja paista 250 asteisessa uunissa vaalenartuskeiksi. Vatruskoita voi myös pakastaa. Ne ovat erinomaisia eväspaloja.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *