Sudenpentuja on jo usean vuoden ajan syntynyt myös läntisen rannikkoalueen tuntumassa. Susien lukumäärä kasvoi 2000-luvun alkupuolella, mutta on sittemmin vähentynyt. Tässä kirjoituksessa käymme lyhyesti läpi susikannan levittäytymishistoriikin ja kannan nykytilan. Aineistomme pohjautuu petoyhdyshenkilöiden ja metsähallinnon maastohenkilöstön keräämiin havaintoihin, poroisänniltä ja rajavartijoilta saatuihin tietoihin, RKTL:n oman henkilöstön maastotyöhön sekä tietoon lähettimillä varustettujen susien reviireistä.
Susikanta runsastui ja levittäytyi nopeasti 2000-luvun alkupuolella. Lukumäärä kaksinkertaistui viidessä vuodessa. Runsaimmillaan lukumäärä oli talvella 2006/2007, 250 – 280 yksilöä.
Kanta runsastui ja taantui
Susikanta voi periaatteessa levitä nopeasti eri puolille Suomea, sillä nuoret sudet jolkottavat huikeita matkoja etsiessään sopivaa pesimisreviiriä ja pariutumiskumppania. Pesivä kanta painottui aina vuoteen 2006 asti erittäin vahvasti Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan. Ensimmäiset, pesintöjen tuloksena syntyneet perhelaumat havaittiin Keski-Suomessa 2000-luvun alussa ja vuonna 2003 varmistui pesintä Pyhäjoen ja Vihannin väliseltä takamaalta
Pohjois-Pohjanmaalla. Pesivän susikannan länsiraja oli useiden vuosien ajan erittäin dynaaminen, sillä pesinnät olivat usein vain kertaluontoisia – pesintää seuraavana vuonna reviirillä tavattiin joitakin susia, mutta merkkejä perhelaumasta ei todettu. Jos pesintä tapahtui kaukana naapurireviireistä, seuraava pesintä oli vasta yhden tai useamman välivuoden jälkeen. Susikannan yksilömäärä on vähentynyt talven 2006/2007 jälkeen. Talven 2008/2009 kannaksi RKTL määritteli 220 – 240 ja talven 2009/2010 kannaksi 150 – 160 sutta. Kuluvan talven susitilanteesta RKTL julkaisi lausunnon helmikuun alussa ja määritteli kannan koon olevan 135 – 145 yksilöä. Kun mukaan lasketaan venäjän vastaisen rajan yli luukuskelevat kahden valtakunnan asukkaat lumäärä on noin 170 sutta.
Itä-suomi painotteisuus voimistui
Susikannan tasaisemman esiintymisen tilanteesta on otettu ainakin pieni askel taaksepäin, sillä kanta keskittyy taas voimakkaammin kuin vuosina 2008 – 2009 poronhoitoalueen ulkopuolisen Itä-Suomen alueelle. Talvia 2007/2008 ja 2008/2009 koskevissa yhteen vedoissa Itä-Suomen osuudeksi määriteltiin 46 ja 48 prosenttia. Osuus on sittemmin kohonnut kymmenkunta prosenttia (57 % talvella 2009/2010 ja 59 % talvella 2010/2011).
Tihein kanta Kuhmossa
Kainuussa liikuskelee 45 – 50 sutta. Lukumäärä voi hetkellisesti olla muutaman yksilön verran mainitun vaihteluvälin yläpuolella, mutta käy myös sen alapuolella, johtuen susien liikkumisesta itäisen valtakunnanrajan ja maakuntarajojen yli. Kainuun sudet keskittyvät Kuhmoon, missä lukumäärä on kuluvan talven aikana käynyt yli 40 yksilössä. On kuitenkin muistettava, että mitä pienempää aluetta tarkastellaan, sitä kauempana ovat hetkellinen minimi ja maksimi toisistaan. Tilanne elää, sillä Suomussalmen koilliskulmaila elelevälle naarassudelle on äskettäin ilmestynyt seuraksi uros. Vielä pari viikkoa sitten naaras liikkui yksin, minkä takia aiemmin mainitussa RKTL:n lausunnossa ei tuolle suunnalle ole paria rekisteröity.
Koiravahingot vähentyneet
Poronhoitoalueella elelee 10 – 20 pro-senttia Suomen susikannasta, mutta susien aiheuttamat vahingot kohdistuvat pääasiassa poronhoitoon. Poronhoitoalueen ulkopuolella ihmisen ja suden välisen konfliktin suurin kipupiste on susien taipumus käydä koirien kimppuun. Ongelma korostuu vahvan koirametsästysperinteen takia kaikissa pohjoismaissa. Sudet ovat vahingonaiheuttajina vahvasti yksilöllisiä, mutta susien tappamien koirien kokonaismäärä on luonnollisesti yhteydessä myös susikannan runsauteen. Susikannan taantuessa maa- ja metsätalousministeriön korvaamien vahinkotapausten
määrä on vähentynyt vuosien 2006 ja 2007 tasosta (noin 60 koiraa) alle kolmannekseen. Taustalla lienee myös se, että niin koirakokeiden suunnittelussa kuin metsästyksessäkin otetaan susien esiintyminen aiempaa paremmin huomioon.
Kannanseuranta tiivistyy
Suurpetohavainnoinnin aktiivisuus on entisestään parantunut. Vuonna 2010 RKTL:n tietojärjestelmään kirjattiin peräti noin 46 000 petohavainitoa. Määrä lyö tähänastiset ennätykset mennen tullen. TASSU -järjestelmässä on esiintynyt teknisiä ongelmia, joista eroon pääseminen on tu keskeitkimuslaitoksen kannanseurantasektorin tärkeimpiä tavoitteita. Susikannan seurannalle välttämättömiä ovat myös aineistot reviireillä elävien susilaumojen ja -parien liikkeistä sekä reviirien rajoista. Niiden lähettimet ja edellytyksenä ovat GPS – lumilla tapahtuvat jäljitykset. Metsästäjien, tutkimuslaitoksen ja riistahallinnon yhteisissä petolasken – noissa on tulevaisuutta, jolla luottamusta eri tahojen välille voidaan rakentaa ja lujittaa. Yhteiset laskennat takaavat myös sen, että laskennan menetelmälliset vaatimukset toteutuvat. Menetelmälliset vaatimukset ovat tarkka tieto laskentareittien sijainnista, susien kattava jäljittäminen päällekkäisyyksien poistamiseksi sekä jälkihavavaintojen tarkistaminen. Esimerkkejä tällaisten metsästäjien riistahallinnon ja tutkimusten yhteisestä, teiteelliset kriteerit täyttävästä laskennasta ovat kainuun riistanhoitopiirien ovat kainuun riistanhoitopiirien koordinoima susilaskenta vuonna 2008 sekä Uudenmaan riistanhoitopiirin koordinoima ilveslaskenta vuonna 2010. Itäinen valtakunnanraja muodostaa haasteen, johon pitäisi vastata esimerkiksi DNA -tekniikkaa soveltamalla. Kun itärajalla on vaikkapa 20 – 30 kilometrin päässä toisistaan merkit susilauman vierailusta Suomen puolella, on ilman geneettistä analyysia usein mandoton sanoa, onko kyseessä yksi vai kaksi erillistä laumaa.